tiistai 29. joulukuuta 2015

Revontuli

Revontuli. Tää on omalla tavallaan kiehtonut mua kauneudellaan aina. Pohjosen lapsena niitä on aika monesti nähny livenä. Nyt on kuitenkin kysymys huivista. Se aiheuttikin taas päänvaivaa. :D Hankin vironvillan jo kesällä ja heinäkuussa alotin innokkaasti eka kertaa yrittämään. Musta lanka aloituksessa ei ollu se helpoin. Puhumattakaan, että eka sisäisti ohjeen. Eli meni moneksi viikoksi hyllyyn kun meni hermo. :) Viitisen viikkoa sitten otin jälleen härkää sarvista. Ja totta, eka kuvio oli se työläin.
Siinä se on, vaikein osuus selätettynä. Eikä olis onnistunu ilman nuita silmukka merkkejä. Uskomaton tunne tulee kun saa onnistumaan jotain, mitä on hankalaksi todennu. 

Eilen se sit valmistui. Tässä puikoilta juuri tulleena. 
Nuo värit ja niiden liukuva vaihtuminen  on kyllä äärettömän hieno. Huivi on kudottu  cubicsin kantikkailla 5,5mm puikoilla. Lopullinen koko olikin jopa järkytys. :D loppu pingotus tila kesken, joten kaksinkerroin on tässä kuvassa. 

Yön yli oli kahden pyyhkeen välissä kuivumassa. Lopullinen koko on 90x190cm ja olen kyllä ihastunut lopputulokseen. Tämä huivi meni joululahjaksi äidille. Vielä on 3 vyyhtiä vironvillaa, joten kyllä näitä vielä tulee, etenkin kun on päässyt jutun juoneen kiinni. 
Kokoa on huivilla niinku huomaa. Mut on se kaunis. Ja nämä värin vaihtumiset on mun mielestä todella kauniit. 
Melkeen 200cm tässä pituus kun on levitetty mittaansa. 

4 kommenttia:

  1. Kyllä se revontuli vain on komea. Mulla on jo 7 tehtynä ja yksi tuolla samalla värityksellä. Nyt alko houkuttaa taas uutta... Heh. Ei saa tämmösiä postata kun kesken muutenki useampi. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tää vaivan arvoinen oli, ehdottomasti. Silti kudon mieluummin muuta välissä ennen seuraavaa revontulta. :D

      Poista
  2. Mulla kans 3 vyyhtiä vironvillaa huutelee laatikosta :-D
    Muutamia mini-revontulia on tullu tehtyä viime aikoinakin, ja jotain vähän isompaakin.
    Mutta vain se yks, ensimmäinen, vironvillasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua jäi vähän häiritsee ku heti annoin pois käsistä - vähän niinku ei olis tehny koko huivia. :D Voi olla että kohta taas huomaan kutovani uutta revontulta. :D

      Poista