tiistai 11. syyskuuta 2018

Syyskuun paketti

Sieltäpä tulla tupsahti syyskuun paketti. Teemana syyskuussa on; Tee parillesi kotiin tai anna ohje + lanka + materiaali, jolla hän voi kotiaan sisustaa tai käyttää kodissaan. Tämä ainakin itselle aiheutti molempiin suuntiin päänvaivaa, että mitä keksin omalle sny;lle ja sekin jännitti mitä ite saan.

Väkisinkin alkoi naurattaa, kun näin tämän kortin. Tätäkin olin katsellut kaupassa itelleni. 

Paketisssa oli vaikka mitä. Paperinarua, jota olen joskus hypistelly ja ennenkuin katoin muuta pakettia jo sain paniikin mitä tästä teen. Ihana parini oli laittanu ohjeen syyskranssin tekoon, johon oli tarvikkeet mukana. Tämä veikin heti sen verran mukanaan, että aloitin sen kutomisen samantien. Nyt voin jo sanoa, että paperinarun kutominen on ehkä kankein materiaali ikinä, mutta kyllä siitä valmista tulee.


Paperinarun väri oli ihana oranssi. Lisäksi oli tosiaan metallikehikko, ja nro 10 pyöröpuikot ja ohje. Omatekeleenä parini oli laittanu virkattuja vaahteranlehtiä eriväreinä. Varmasti kiinnitän ne valmiiseen kranssiin, niin pääsevät käyttööön. Oranssi pöytäkynttilä tulee kans tottakai käyttöön.


Mitä herkkuosastoon tulee puuhapete askit meni jo, hyvä kun kuvan sain. Lapset olivat innoissaan karkeista. Äitiä ilahdutti mukana olleet DaCapo patukat ja suklaakahvi. Namnam. 


5 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että kranssi pääsi heti työn alle ja muukin sisältö tulee käyttöön. Ja piti samalla hankkia itsellenikin vastaavat tarpeet ja samaa mieltä, aika jäykkää neulottavaa kyllä. t: sny8

    VastaaPoista
  2. Suihkauta vettä paperinaruun ja laita muovipussiin. Hetken kuluttua paperilanka toimii puikoilla tai koukulla. Pisara kosteutta notkistaa. (Tätä toivon aina suihkussa.)

    VastaaPoista
  3. Onpas kiva paketti ja hienon kranssit olet tehnyt.

    VastaaPoista
  4. ihana lähetys ja niin tutun kuuloista tuo jännittäminen, että mitähän sitä saa :).

    VastaaPoista