torstai 23. huhtikuuta 2015

Huhtikuun paketti

Salainenneuleystava on edelleen käynnissä. Vuorossa toinen paketti eli huhtikuu ja tällä kertaa teemana oli
'Lempparit jakoon'
- SNY:n antamilla rajoituksilla tietenkin.
- Esimerkiksi oma lempilanka + ohje, oma lempineuleohje, resepti, tuoksu tai vaikka herkku inspiraatioksi toiselle.

Sain paketista ilmoituksen jo toissapäivänä, mutta raju flunssa oireineen sai kestämään että jaksoin lähteä hakemaan paketin. Ja voi älytön mikä paketti!! 
5 kerää lankaa, mikä jo itsessään saa mut ihan onnelliseksi, lisäksi napsuteltava kierroslaskuri on enemmän ku tervetullut, tikkarit saa lapset, kun ite syön mariannet. kynttilät säästyy syksymmällä ja ehdottomasti kokeilen tuota mukana ollutta saltråkan ohjetta sukkiin, vaikuttaa ihanalle. Mukana ollu värikäs 7veikka meneekin siihen. Regiat onkin mulle uusia tuttavuuksia ja varsin mieluisia. En oo tähän asti raskinu ostaa niitä, joten iso kiitos, samoin uusi tuttavuus on Anne - Lanka, mutta mieluisen värinen sekin. 

SNYlle vastaan, että rakastan kunnon värejä langoissa, joten nämä oli älyttömän ihania, eläkä huoli omatekeleestä, 2lapsen äitinä ymmärrän sen väsymyksen määrän, kun ei jaksa edes kutoa. Kerroit tämän olevan pikapaketti, kun jokin ei ollut ehtinyt tulla postissa. Olen siitäkin huolimatta varsin vaikuttunut mitä olet keksinyt pikana laittaa.  Jos sun pikaisesti tehty paketti saa mut näin pähkinöiksi en uskalla edes ajatella mitä käy kun teet paketin ajatuksella.

5 kommenttia:

  1. Aivan upeita lankoja ja muutenkin tosi hieno paketti <3
    Mulla jo naurattikin, että mää täällä ootan sun paketteja yhtä innoissani ku omiakin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se jaettu ilo kaksinkertainen ilo. ;) Ihan samanlain mäkin jännään sun paketteja.

      Poista
  2. Kaunis, ihana paketti kera herkkujen.

    VastaaPoista
  3. Itse tehty tulee tosiaan perässä, kuhan nyt sen saisin tehtyä. Saa nähdä onko nille siellä teän perällä ennään käyttöäkään, toivon ettei ole ennen syksyä, vaikka aika herkut onkin ;D
    Tosi kiva kuulla, että paketti oli kuitenki mieluisa. Minulla onkin jo vaikka mitä suunnitelmia sekä ensi kuun, että kesäkuun pakettiin, uskoisin että myös nekin tulevat yllättämään iloisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meillä muksut söi onnellisena tikkarit ja mun kierroslaskuri kummallisesti saa lisäkierroksia vaikka ne ei näy työssä ;). Elä ressaa, mää maltan oottaa. Jännityksellä ootan uusia paketteja, ja alkaa oikeen harmittaa kun tää kestää vaan 4kk :D

      Poista